Nokkonen - Biografia

Nokkosen punk-rock henkinen esiaste Neiti Nokkonen

Vuonna 1995 Mäntässä perustettu Neiti Nokkonen (Vesa Vahala, laulu ja basso, Jarno Thusberg, kitara ja laulu, Janne Lahtinen,rummut ja Jukka Rissanen, kitara ja laulu) oli Nokkosen rankempi edeltäjä.

Neiti Nokkonen 1996

Neiti Nokkosen jätkät olivat tuttuja jo muutamien vuosien takaa erilaisista kokoonpanoista, joten luonnollista oli että he lopulta ottivat soittokämppien väliseinät pois ja yhdistyivät. Nimi Neiti Nokkonen bändille läväytettiin eräässä bändikisassa. Kisaan osallistuttaessa bändillä ei ollut kunnon nimeä ja kun paikan päällä kysyttiin nimeä, niin Rissasen Jukka ehdotti Neiti Nokkosta, joka sitten jäi käyttöön. Musiikki oli suurimmaksi osaksi omia punk-rock henkisiä biisejä, joita esiteltiin suurelle yleisölle muutamissa bändikisoissa sekä keikoilla Hämeen ja Keski-Suomen alueella. Samalla hiottiin biisejä tiiviiksi materiaaliksi tulevalle demo-nauhalle.

Ensimmäinen yhteinen äänite

Vuonna 1996 toukokuussa ilmestyi ensimmäinen demonauhoitus, nimeltään Neiti Nokkonen -DEMO 96-

Nauhalle saatiin puristettua yhdeksän punkhenkistä rock-kappaletta: Kirjeet, Tulen takaisin, Tänä iltana, Joka päivä, sama päivä, Rakkaani ystäväni, Kun ilta saapuu, Syytettynä ikuisesti, Miksi? sekä Tuskan huuto. Kappaleet olivat yhtä lukuun ottamatta Vesan säveltämiä ja sanoittamia. Kappale Tuskan huuto oli Jarnon tekemä. Sovitukset kappaleisiin hiottiin yhdessä.

Bändi jatkoi keikkailua sekä osallistui erilaisiin bändikisoihin vaihtelevalla menestyksellä. Bändi treenasi aktiivisesti luoden uusia kappaleita tulevia nauhoituksia varten. Ja niitä syntyikin. Biiseihin tuotiin hieman hevivaikutteita ja uutta suuntausta pois punk vaikutteista.

Kaksi demo-nauhaa samana vuonna

Alkuvuodesta 1997 olikin biisejä syntynyt lisää ja oli aika mennä jälleen studioon. Toukokuussa ilmestyi Neiti Nokkosen toinen demo Alaston nuoruus, jolle purkitettiin viisi kappaletta. Sinussa on pahuus, Liekit, Elämän tuulet, Jäätynyt sydän ja Alla Eebenpuun. Biisit olivat jälleen Vesan käsialaa paitsi kappaleessa Alla Eebenpuun Janne pääsi näyttämään sanoitus taitojaan yhdessä Vesan kanssa.

Mutta tämä ei riittänyt vaan jo saman vuoden marraskuussa vetäydyttiin studioon hiemaan uutta Neiti Nokkosen kolmatta demoa nimeltä Puinen neitsyt, joka sisälsi kuusi uutta biisiä: Ei enkeli mua saa, Puinen neitsyt, Sano joo, Painomusteeseen, Tahdon hengittää ja Tuhat ja yksi yötä. Joista kappale Sano joo, oli laina biisi. Muut biiseistä olivat Vesan säveltämiä ja Vesan ja Jannen sanoittamia. Sovitukset hiottiin jälleen yhdessä

Jäsen vaihdoksia ja uusi alku nimellä Nokkonen

Melkein heti kolmannnen demo-nauhan nauhoitusten jälkeen Jarno Thusberg (kitara ja laulu) ilmoitti lähtevänsä yhtyeestä. Selityksenä ajanpuute ja muut intressit.

Hetken aikaa loppuporukka soitteli kolmistaan ja samalla kalasteltiin uutta kitaristia Jarnon tilalle. Muutamia kavereita kävi koesessioissa, mutta sopivaa paikkaajaa ei tuntunut löytyvän. Kunnes reenikämpälle marssi Harri Mikkonen kitara kainalossaan.

Harri 1998
Harri toi bändin tekemisiin sen verran uusia tuulia, että paikka oli täytetty. Samalla kun Harri liittyi bändin vahvuuteen, mietittiin bändin nimen muuttamista nokkoseksi. Ja siihen yksimielisesti päädyttiin, että bändin nimi tästä eteenpäin olisi ytimekkäästi NOKKONEN.

Alkoi jälleen ankara vanhojen biisien reenaaminen ja uusien kappaleiden väsääminen. Materiaalia alkoi jälleen olla sen verran kasassa, että oli aika jälleen lukkiutua studioon. Niinpä helmikuussa 1998 ilmestyi neljäs demo nimeltään Kuutamon sanoja, jolla oli pari uutta kappaletta ja yksi vanha sävellys.Biisit olivat nimeltään Kuutamon sanoja, Toivotaan ja Painomusteeseen. Biisit olivat jälleen sävellystyöltään Vesan kädenjälkeä sekä sanoituksiltaan Jannen ja Vesan tekemiä. Sovitukset sorvattiin yhdessä.

Nokkosen Ensimmäinen pistos CD-EP

Keikkaa heitettiin tasaiseen tahtiin sekä suunniteltiin pitkäaikaista haavetta tehdä CD-EP. CD-EP:n tekoa oli suunniteltu vuoden päivät ja kun siihen olisivat biisit tiedossa ja rahoitus kunnossa sitä lähettäisiin tekemään. Monien eri vaikeuksien jälkeen rahoitus ja aikaa saatiin järjestymään CD-EP:n tekemiseen. Keväällä 1998 se sitten ilmestyi. Nokkosen CD-EP joka oli osuvasti nimeltään Ensimmäinen pistos. Se piti sisällään neljä suomirock biisiä. Ferium, Toivotaan, En tahdo kertoa sekä Painomusteeseen, joka oli näistä vanhempi biisi. Kappaleet olivat Vesan ja Jukan säveltämiä ja sanoitukset Vesan ja Jannen käsialaa. Sovitukset viilattiin koko bändin kesken.

Nokkonen 1998

Kitaristi vaihtaa maisemaa

CD-EP:n tekemisen jälkeisessä nosteessa bändi heitti keikkaa ympäri maakuntaa, kunnes kesäkuussa 1999, Rissasen Jukka kyllästyi bändin toimintaan ja ilmoitti lähtevänsä bändistä. Taas oltiin ilman toista kitaristia ja soiteltiin kolmen hengen poppoona, kunnes tilalle saatiin kitaran varteen Klaus Kaarre (kitara ja laulu). Tästä vaihdoksesta Nokkonen sai jälleen uutta tuulta nuotteihinsa ja alkoi armoton reenaaminen uutta keikkasettiä varten. Keikkaa olikin jonkun verran ja sen myötä kesällä 2000 nauhoitettiin Nokkosen Live-levy, johon tarttui seuraavat kappaleet. Ja minä sanoin, Aurinkoon, Kun lumi suli, Up Around the Bend, Jää edes yöksi, Sataman valoon, Sano joo, Tiedät mistä puhutaan, Tänä yönä mä valvon.

Progressiivinen suomirock ja uusi rumpali

Jostakin syystä vuosi 2001 oli Nokkoselle hiljaista aikaa. Bändin jätkät soitteli missä milloinkin, erilaisissa projektibändeissä tai ihan vaan kotonaan grammaria. Lahtisen Jannelle tämä sooloilu sopi vähän liiankin hyvin ja hänellä ei enään oikein riittänyt aikaa Nokkoselle. Jannea paikkamaan otettiin kokenut Simo Haapala (rummut). Nyt kun bändi oli jälleen saanut uuden jäsenen, niin intoa tuntui taas tulevan lisää. Keikkoja heitettiin enemmän ja reeneihinkin jaksettiin välillä vaivautua sekä biisejä soviteltiin täyspitkää levyä varten. Loppuvuonna 2002 oltiin tilanteessa, että täyspitkä omakustannelevy oli tulossa "uunista" ulos. Bändissä musisoivat Vesa Vahala (laulu ja basso),Simo Haapala (rummut), Harri Mikkonen (kitara ja laulu), Klaus Kaarre (kitara ja laulu).

Nokkonen 2002

Vuosi 2003 ja debyyttilevyn huumaa

Vuosi 2003 alkoi debyytti levyn, Veljeni Kuu huumassa! Ja siitä ovat saaneet maistaa kaikki halukkaat. Keikkoja ei olla heitetty, kuin muutama. Vanhoina hevimetallin diggareina Nokkonen on treenannut setin 70-90 luvun klassikkokappaleita, joita Nokkonen tulee jatkossa soittamaan omien biisien seassa!

Nokkonen & Taage

Vuosi 2004, uusi CD-EP sittenkin...

Vuosi 2004 meni aika taka-alalla vedellen,  johtuen soittaja heebojen työvuorojen ja muiden projekti muotoisten juttujen ristiin menemisellä, mutta ahdingosta voiton puolelle selvittiin kuitenkin. Nokkonen räväytti ja yllätti itsensäkkin tekemällä uuden  "Mustan yön kukka" nimellä kantavan CD-EP:n, joka on raskainta Nokkosen tekemää materiaalia koskaan. EP sisältää neljä biisiä: Tänään, Mustan yön kukka, Voit unohtaa ja Verenimijä nimiset tekeleet ja kaiken lisäksi heittipä bändi vähän keikkaakin muistuttaen valvovaa kansaa olemassa olostaan...

Live 2004

2005-2006

Uusien biisien rakentelu ja kasaaminen oli ollut jo tohinassa pisemmän aikaan ja joitakin hyviä rakentelujakin saatiin aikaiseksi ja poistetuksi. Biisejä olisi vaikka kahden kokopitkän matkalle, jos vain kaikki menisi oikein.Simon kilkuttelu Tony Montanan riveissä toi hänelle sen verran keikkaa + muut soittokuviot ja perheellisen vastuu, että aikataulujen mahdollistaminen ei voinut enään kohdata toisiaan eikä Klasunkaan nousevassa suhdateessa oleva "Snautsers-duo" antanut myöten ajankäytölle, kun ajattelee, että molemmilla jylpillä on muutama lapsikin rattaissa työnnettävänä. Pojat heitti noin 100 keikkaa per mies noin vuonna 2004-2006 ( arvio, mutta lähellä todellisuutta) ja ehkä toinen enemmänkin + normaalit työkuviot päälle. Kaikille tuo ei ole kuitenkaan mahdollista oman jaksamisen ja työnantajan puolelta. Onhan Veskulla ja Harrillakin toiset bändinsä ja projektinsa, mutta pienemmissä mittakaavoissa. No tuo ei kuitenkaan tuona aikana poistanut sitä mahdollisuutta, ettäkö ei oltaisi kuitenkin käyty tekemässä biisejä ja reenaamassa. Kyllä käytiin aina, kun aikataulut osui kohdalleen ja muutama keikkakin heitettiin siinä iltojenratoiksi. Tietysti mielessä oli jo käynyt, että olemme sellainen
nykyajan "Leevi and the leevings" , joka soittelee ja nauhoittelee biisejään eikä keikkaile laisinkaan. No noitahan bändejä mahtuu hyvinkin suomenkartalle. Eikä tuo keikkailu olekkaan mahdollista isoissa
mittasuhteissa, kun jokainen jamppa käy vuorotöissä paitsi Klasu :) Uuden nauhan tekeminen oli suunniteltu vuodelle 2006 ja biisitkin oli valmiina sitä varten. Nauhan tekeminen piti aloittaa kesällä, mutta aikataulujen kanssa se tulisi viivästymään ja se tulisi siirtymään vuodelle 2007.

2007

Tammikuu pamahti ja no peskeles! Tulipa Nokkosen nauhan teolle taas viivästystä, kun nauhoittaja velho R. Lahtinen joutui nauhoittamaan tulevalle Melu-cd kokoelmalle muutaman bändin nauhoitukset mukaan lukien, että olis pitäny Nokkosta vielä nauhoittaa. No ei siinä mitään :) Simohan pääsi sitten vetään kaikkien rumpujen pohjat hyvin lyhyeen aikaan. Ja tulipa Nokkoselta yksi biisi (Väsynyt mies) kokoelmalle kuitenkin. Biisi otettiin sitten pois tulevalta lätyltä, jossa sen piti olla myös mukana.
Vesku osallistui myös samalle Cd-levylle duetoimalla Hannan kanssa NG:n biisissä, joka myös nauhoitettiin R. Lahtisen toimesta Valaja-studiolla. Huhtikuussa sitten valmistui Melu-cd "Mänttä-Miami-Moskova", johon osallistui 17 bändiä. Huhtikuussa jatkettiin Nokkosen levyä kitaroinneilla, mutta sitten nauhoittaja katosi kuukaudeksi Thaimaahan purkamaan paineitaan ja rentoutumaan tutustumalla paikalliseen historiaan. Uskotaan, että siinä lämmössä muutama virvoikepullokin teki kauppansa :) Thaimaan reissun jälkeen nauhoitusvelhon läppäri hajosi ja siitähän sitten nauhoituksille tuli taas mukava paussi. Elokuussakuitenkin päästiin purkittaan lisää materiaalia kovolle ja lokakuussa Nokkosen uusin Mcd- "Mooseksen kantapää" oli valmiina.
Näin Nokkonen sai cd:lle biisit: Intro-Urtica dioica, Kirjoitettu taistelu, Unensieppaaja, Paholainen, Suruton maa ja Ketä maailma opettaa, jonka julkaisu on Marraskuun alussa 2007.


Nokkonen 2007

Tässäpä heebojen muita projektijuttuja:
Simo Haapala: Cover-bändi V.s.o.p, iskelmäartisti Jouni Keronen, Tony Montana, Nothings Grace (hevimusiikin number one), progebändi Tampereelta ( Nimi ?), sukeltaminen, pelien valtakunta ja muut (yksittäiset) tanssikeikat...

Klaus Kaarre: Snautsers band, virtuoosimainen nettisurffailu ja kotisivujen tekeminen...

Harri Mikkonen: Virtuoosimainen työskentely ja kiinnostus äänentoisto maailman saloilla, tuuraaja/miksaaja Johannes Rakastajan keikoilla ja autolla ajelu Mänttä-Jämsä-Kolho akselilla ja tietenkin koirailu...

Vesa Vahala: Nothings Grace (hevimusiikin number one), 3hrs Late: Basson ja saunanlämmittäjä aina lauantaisin sekä vitutusta paeten potkukelkkailu pitkin ravirataa sunnuntai aamuisin...

Viimeksi päivitetty 17.03.2009 10:19